Siirry suoraan sisältöön

 

liikemerkki

Kai Heikkinen Oy

Olemme tarjonneet kuljetusalan palveluita ympäri Suomea jo vuodesta 2008. Aloitimme yritystoimintamme taksilla ja nykypäivänä kalustoomme kuuluu neljä ilmastoitua ja nykyaikaista ajoneuvoa, joista kaksi on linja-autoa.

Yrityksemme työllistää viisi ammattitaitoista kuljettajaa, jotka kaikki ovat ammatillisen pätevyyskoulutuksen saaneita. Olemme vakaalla pohjalla seisova yritys, jonka arvoihin kuuluu mm. esteettömyys, ihmisläheisyys ja monipuolisuus.

Lähtökohtamme asiakaspalvelussa on kaikki asiakkaan matkoihin liittyvien toiveiden ja tarpeiden toteuttaminen. Asiakaskuntamme koostuu henkilöasiakkaista, lomamatkalaisista, koululaisista, Kelan kuntoutus- ja sairasmatkalaisista, sekä liikuntarajoitteisista asiakkaista.

Palvelumme keskittyvät kutsuliikennetoimintaan ja linjaliikennepalveluihin.

Tarjoamme palveluitamme ympäri vuorokauden, ajankohdasta riippumatta. Tarjoamme palveluitamme myös englanniksi.

SUOMEN VAHVIMMAT SERTIFIKAATTI

Kai Heikkinen Oy kuuluu Asiakastiedon 7-portaisen Rating Alfan kahteen ylimpään luottoluokkaan, jonka saavuttaa noin 12% suomalaisyrityksistä. Sertifikaatti osoittaa luottokelpoisuutemme, luotettavuutemme ja erinomaisen maksukykymme. Se kertoo asiakkaille, yhteistyökumppaneille, luotottajille ja muille sidosryhmille, että yhteistyö yrityksemme kanssa on kestävällä pohjalla. Sertifikaatti myönnetään yrityksille, joilla on erinomaiset taloudelliset tunnusluvut, positiiviset taustatiedot ja maksukäyttäytyminen. Voimme ylpeinä kertoa kuuluvamme Suomen Vahvimpiin. Tästä olemme saaneet tunnustuksena AAA-sertifikaatin (Lähde:  www.asiakastieto.fi)